Äimäkujan sali

Taekwon-Do Akatemian varasto ja kotisali sijaitsevat Oulun Äimärautiolla osoitteessa Äimäkuja 6 (A-ovi, 2. kerros). Salilla treenataan yhdessä viiden muun kamppailulajiseuran kanssa. Tällä hetkellä Taekwon-Do Akatemian vakiovuoroja salilla on kahdesti viikossa. Lisäksi salissa on mahdollista harjoitella sovittuina aikoina varattujen vuorojen ulkopuolella.


Salin säännöt

  • Virka-ajan ulkopuolella pysäköinti on sallittua kaikille paikoille. Virka-aikana autotien päässä talon A-oven puoleisella nurkalla on 10 vieraspaikkaa.
  • Kulku A-ovesta (oven päällä kyltti Suomen Ammattiakatemia).
  • Portaat toiseen kerrokseen ja suoraan eteenpäin; oven ympärillä on Oulun Karateseuran kyltit.
  • Kengät jätetään kenkätelineeseen heti sisälle tiloihin tultaessa.
  • Taekwon-Do Akatemian sali on toiseksi perimmäisin käytössä oleva sali (ennen Kiimingin nyrkkeilykerhon salia).
  • Pukuhuoneet ovat salia vastapäätä käytävän toisella puolella.
  • WC-tiloja löytyy pukuhuoneiden puoleiselta seinustalta molemmista syvennyksistä sekä 2. kerroksen aulasta.
  • Omatoimiharjoittelu varattujen vuorojen ulkopuolella on sallittu avaimen haltijan valvonnassa. Avaimia on salissa harjoittelevien seurojen ohjaajilla ja toimihenkilöillä sekä erikseen sovittaessa muilla harrastajilla.
  • Omatoimikäytössä yläkerran lukollinen ovi pidetään turvallisuussyistä kiinni ja lukossa harjoittelun ajan. Illalla ovi on pääsääntöisesti auki, kun tiloissa on enemmän toimintaa.
  • Jos avaat salin ikkunoita, muistathan sulkea ne ennen lähtöä.
  • Jos sotket, niin siivoat jälkesi heti.
  • Huomaathan että salin väliseinät eivät kestä potkimista tai lyömistä.

Salivuorot

TKD = Taekwon-Do (Taekwon-Do Akatemia) AIK / IAI = Aikido / Iaido (Aikidoseura Hokutokai)
JKD = Jeet Kune Do (Jeet Kune Do Finland) HMD = Han Moo Do (Oulun Han Moo Do)
BUJ = Bujinkan Budo Taijutsu (Bujinkan Dojo Oulu) TAI = Taido (Oulun Taidoseura)