Kajaanin TKD-kurssit 2015-2016
17.08.2015 klo 13:34
Päivitys 21.8.
Taekwon-Do harjoitukset jatkuvat Kajaanissa syyskuussa 2015. Tarkka kellonaika ja päivämäärä selviää salivuorojen varmistuttua, mutta tavoitteena on aloittaa kurssi 19.9.2015. Harjoitukset ovat lauantaisin. Peruskurssin harjoitukset ketävät 1,5 tuntia ja jatkokurssin 1,5 tuntia. Jatkokurssilla harjoittelevat kaikki paikkakunnan värivyöt.
Peruskurssilla opetellaan salikäyttäytyminen, peruspotkut, -lyönnit ja -torjunnat, perusteet itsepuolustuksesta sekä harjoituksissa käytettävä koreankielinen sanasto. Peruskurssin suorittaminen antaa valmiudet osallistua keltaisen vyön kokeeseen keväällä 2016. Peruskurssin jälkeen harrastajalla on mahdollisuus siirtyä värivöille suunnattuun jatkoryhmään sekä osallistua leireille, kilpailuihin yms. tapahtumiin. Opetuksessa painotetaan väkivallattomuuden tärkeyttä ja rauhanomaisia keinoja ratkaista kiistatilanteet.
Kurssin järjestää Kaukametsä opisto, eli Kajaanin kansalaisopisto. Ilmoittautumisohjeet saadaan opistolta ensi viikon aikana. Pian päästää taas treenaamaan :)
Opettajana vuoroviikoin:
Janne Ahonen 5. Dan
Jani Salmivaara 3. Dan
(tarvittaessa sijaisina muita Akatemian opettajia ja mustia vöitä)
Alkuperäinen tiedote:
Kaukametsän opiston kurssisuunnitelmassa ei tällä hetkellä ole lainkaan Taekwon-Do-kursseja. Kehotamme Kajaanin Taekwon-Do-harrastajia ottamaan pikimmiten yhteyttä Kaukametsän opistoon ja pyytämään järjestämään kursseja myös tälle kaudelle. On tärkeää, että opisto tietää kursseille olevan kysyntää myös tänä syksynä ja tulevaisuudessa. Opettajat kursseille saadaan Oulusta.
Kaukametsän opisto: 08 6155 2381 ja 6155 2936 ma-ke klo klo 12.00-15.00.