Uutiset

Taekwon-Do Akatemian urheilijoille kultaa ja hopeaa EM-kilpailuista 2026!

21.04.2026 klo 16:00

Taekwon-Do Akatemian Lotta Keränen, 3. Dan (Kajaani), ja Jeremias Kellokumpu, 1. Dan (Muhos), edustivat Suomen maajoukkuetta Slovenian Mariborissa 13.–18.4.2026 järjestetyissä Taekwon-Don Euroopanmestaruuskilpailuissa. Lisäksi nykyisin Latviassa opiskeleva Leevi Ulvinen, 1. Dan, edusti Latvian maajoukkuetta, Roope Huuhtanen, 1. Dan (Oulu), osallistui soveltavan Taekwon-Don (para-taekwon-do) näytöskilpailuun, Henri Savilampi, 4. Dan (Oulu), toimi kilpailuissa tuomarina ja Ismo Mäkinen, 6. Dan (Tampere), puolestaan maajoukkuevalmentajana. Omien yksilölajiensa lisäksi sekä Keränen että Kellokumpu osallistuivat myös joukkuevoimamurskauksiin yhdessä muiden Suomen maajoukkueen urheilijoiden kanssa, ja sekä naisten että miesten joukkueet ylsivätkin voimamurskauksessa mitalisijoille. Kisaviikon kirkkaimpana mitalina Suomeen tulikin naisten joukkuevoimamurskauksen EM-kultaa, kun Lotta Keränen yhdessä joukkuetovereidensa Nelli Kiikkisen, Veera Kilpalan, Karoliina Kiviojan, Hertta Niemisen ja Heta Niemisen kanssa ylsivät korkeimpiin pisteisiin tiukkojen karsintojen jälkeen. Miesten joukkueen tuloksena puolestaan oli EM-hopeaa. Miesten joukkueessa mukana olivat Jeremias Kellokummun lisäksi Tino Kiviranta, Kalle Kivioja, Mitro Krutsin, Vesa Lind ja Eetu Pöykkö. Yksilölajien puolella Lotta Keränen kilpaili naisten 3. Danin liikesarjakilpailussa, jossa hän voitti ensimmäisellä kierroksellaan Skotlannin Hollie Waddellin tuomariäänin 3–1, mutta joutui taipumaan toisella kierroksella Ukrainan Anna Pigarovalle äänin 1–4. Keräsen sijoitus sarjassa oli 5.–8. Jeremias Kellokumpu puolestaan kilpaili miesten erikoistekniikka- eli hyppypotkukilpailussa, jossa hän teki oman henkilökohtaisen ennätyksensä saavuttaen alkukierroksella 12 pistettä. Maksimipistemäärä on 15 pistettä. Kellokumpu onnistui saamaan täydet 3 pistettä neljästä tekniikasta, mutta hyppytakakiertopotku jäi pisteittä, minkä vuoksi Kellokumpu oli ulkona mitalipeleistä. Lopullinen sijoitus Kellokummulla oli viiden kilpailijan kesken jaettu 4. sija. Leevi Ulvisen kilpailut päättyivät valitettavasti tällä kertaa jo onnistuneesti läpäistyn punnituksen jälkeen ennen alkuun pääsyään sairastumisen vuoksi. Ulvisen oli määrä edustaa Latviaa miesten ottelun 69–75-kiloisten painosarjassa. EM-kilpailujen yhteydessä järjestettiin ensimmäistä kertaa myös soveltavan Taekwon-Don eli para-taekwon-don näytöskilpailu, jossa Huuhtanen suoritti yhdessä seitsemän muun para-kilpailijan kanssa liikesarjat ja ottelutekniikkanäytöksen suurten aplodien kannustamana. Kisaviikon päättäneessä joukkuefinaaligaalassa Henri Savilampi palkittiin vielä ansiokkaasta tuomaritoiminnasta. Kilpailujen kaikkiaan 55 tuomarista palkittiin kahdeksan. Suomen maajoukkueen menestys EM-kilpailuissa Kaikkiaan Suomen maajoukkue ylsi kilpailuissa viiteen mitaliin, joista yksi oli kultainen, kaksi hopeista ja kaksi pronssista: Kultaa Naisten voimamurskausjoukkue Hopeaa Miesten voimamurskausjoukkueKaroliina Kivioja (Tampere), naisten voimamurskaus Pronssia Heta Nieminen (Helsinki), naisten 3. danin liikesarjatTino Kiviranta (Tampere), miesten 75–81-kiloisten ottelu Taekwon-Do Akatemia onnittelee lämpimästi kaikkia mitalisteja sekä suorituksissaan onnistuneita! Kuva: Laura Nikkola-Kuusisto / SITF. Kuvassa naisten voimamurskausjoukkue kultamitaleineen: Nelli Kiikkinen (vas.), Heta Nieminen, Veera Kilpala, Karoliina Kivioja, Lotta Keränen ja Hertta Nieminen. Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Taekwon-Do Akatemian viestintä- ja markkinointivastaava Henri Savilampi (henri.savilampi@tkd-akatemia.fi / puh. 040 829 6214, sovitaan puheluaika ensisijaisesti viestitse)

Lue lisää

Taekwon-Don EM-kilpailut käydään Slovenian Mariborissa 14.–18.4.2026!

10.04.2026 klo 20:00

Taekwon-Don vuosittain järjestettävät Euroopan-mestaruuskilpailut järjestetään Slovenian Mariborissa 14.–18.4.2026. Taekwon-Do Akatemiasta Suomen maajoukkueeseen on valittu tällä kertaa kaksi urheilijaa: Lotta Keränen, naisten 3. Danin liikesarjat Jeremias Kellokumpu, miesten erikoistekniikat Lisäksi Taekwon-Do Akatemiaa Suomessa seuratasolla edustava mutta nykyisin Latviassa asuva Leevi Ulvinen kilpailee tänä vuonna Latvian maajoukkueen väreissä (miesten ottelu -75kg), ja Roope Huuhtanen osallistuu EM-kilpailujen yhteydessä järjestettävään soveltavan Taekwon-Don liikesarjakilpailuun (mustien vöiden sarja). Taekwon-Do Akatemian Henri Savilampi on kilpailuissa tuomarina kehällä 3. Livelähetykset Livelähetykset EM-kilpailuista toteuttaa tällä kertaa Combatsportlive.tv. Livelähetys on maksullinen ja sen hinta on ennakkoon sunnuntaihin 12.4. mennessä ostettuna 25 dollaria (tällä hetkellä 22,19 euroa) tai kisaviikon aikana ostettuna 29 dollaria. Yksittäisen päivän katseluoikeuden voi ostaa 7 dollarin hintaan. Katseluoikeuden ostaminen edellyttää käyttäjätunnuksen luomista sivustolle. Maksu onnistuu kortin tai Apple Payn kautta. Huomioittehan kortilla maksaessa, että kyseessä on ulkomaanmaksu, joten ulkomaanmaksujen tulee olla kortin asetuksista sallittuina. Ajantasainen tiedotus ja muut suomalaisurheilijat Tätä Taekwon-Do Akatemian tiedotetta ei päivitetä ajantasaisesti kilpailuviikon aikana. Suomen ITF Taekwon-Do julkaisee oman katsojainfonsa ennen kilpailun alkua osoitteessa taekwon-do.fi. Suosittelemme seuraamaan SITF:n katsojainfoa suomalaistulosten ja -aikataulujen osalta. Lisäksi maajoukkue päivittää kilpailuviikon aikana reaaliajassa sosiaalisen median kanaviaan Facebookissa (Suomen ITF Taekwon-Don maajoukkue) ja Instagramissa (@tkdteamfinland). Aikataulut Aiemmista vuosista poiketen kilpailukaavioiden arvonta tehdään tällä kertaa vasta maanantaina punnituksen ja sisäänkirjautumisen jälkeen, jotta mahdolliset poisjäännit eivät antaisi kenellekään kilpailijalle epäreilua etua. Tässä vaiheessa tiedossa on kilpailusarjojen päivät ja aloitusajat, mutta ei suoritusjärjestystä tai missä lohkossa kilpailijat kilpailevat. Tarkemmat aikataulut tiedotetaan niiden selvittyä osoitteessa taekwon-do.fi. Suosittelemme seuraamaan SITF:n katsojainfoa suomalaistulosten ja -aikataulujen osalta. TIISTAI 14.4. 25270 | Liikesarjat, naiset, 3. Dan | Individual Female Pattern 3. Dan | Lotta Keränen Lohko 1 kehällä 1 klo 11:05–12:00 Lohko 2 kehällä 5 klo 10:25–11:15 Finaali kehällä 1 klo 12:25–12:30 TORSTAI 16.4. Soveltavan Taekwon-Don liikesarja, mustat vyöt | Individual Adapted Pattern 1. Dan | Roope Huuhtanen klo 11:55–12:55 (kehä ei toistaiseksi tiedossa) PERJANTAI 17.4. 15480 | Erikoistekniikat, miehet | Individual Male Special Technique | Jeremias Kellokumpu Kehällä 6 klo 13:45–15:15 15184 | Ottelu, miehet -75kg | Individual Male Sparring 69 to 75 kg | Leevi Ulvinen Lohko 1 kehällä 1 klo 9:00–10:20 Lohko 2 kehällä 2 klo 9:00–10:30 Finaali kehällä 1 joko klo 11:50–12:30 välillä tai illan finaaligaalassa klo 17:40–18:40

Lue lisää

Taekwon-Do Akatemian kevätleiri Oulussa 11.–12.4.2026

04.03.2026 klo 20:47

Taekwon-Do Akatemia järjestää perinteisen kevätleirin Oulussa 11.4.-12.4.2026 Leiri on avoin kaikille Suomen ITF Taekwon-Do ry:n jäsenseurojen harrastajille aina valkoisista mustiin vöihin. Leirin opettajana toimii Taekwon-Do Akatemian päävalmentaja, mestari Mikko Allinniemi, 8. Dan, apunaan Taekwon-Do Akatemian opettajia ja apuopettajia. Leiripaikkana toimii Rajakylän koulun liikuntasali osoitteessa Ruiskukkatie 4-6, 90580 Oulu. Oletko osallistumassa leirille ensimmäistä kertaa? Yleistä tietoa leireistä löydät osoitteesta https://tkd-akatemia.fi/harjoitusleirit. Ennakkoilmoittautuminen leirille päättyy sunnuntaina 5.4. Leiripaikalla on myös mahdollista ilmoittautua, mutta ennakkoilmoittautumalla saat edullisemman leirimaksun, joudutat jonoja sisäänkirjautumisessa sekä autat leirin suunnittelussa. Taekwon-Do Akatemian harrastajat ilmoittautuvat myClubin kautta, muiden seurojen harrastajat oman seuran ilmoittautumisvastaavan/-järjestelmän kautta seuroittain SITF:n TKDMAN-järjestelmään. Lue koko leirikutsu tästä

Lue lisää

Mestari Mikko Allinniemi ITF:n itsepuolustuksen kehittämistyöryhmän johtoon!

02.03.2026 klo 17:56

Taekwon-Do Akatemian päävalmentaja mestari Mikko Allinniemi, 8. Dan, on valittu Taekwon-Don kansainvälisen lajiliiton, International Taekwon-Do Federationin (ITF), uuden itsepuolustuksen kehittämistyöryhmän puheenjohtajaksi! Työryhmään kuuluvat mestari Allinniemen lisäksi mestari Russell Dennis, 8. Dan (Englanti) ja mestari Robert Boer, 7. Dan (Alankomaat). Koko kolmikolla on vahva ammatillinen osaaminen voimankäytöstä ja itsepuolustuksesta. Taekwon-Don kehittäjä, kenraali Choi Hong-Hi, määritteli Taekwon-Don olevan “korealainen itsepuolustuksen taito”, ja painotti kirjoituksissaan sitä, että itsepuolustus on Taekwon-Don tekniikoiden ydin. Itsepuolustuksen kehittämistyöryhmän päämääränä on luoda järjestelmällinen kansainvälinen itsepuolustuskoulutus Taekwon-Do-harrastajille ympäri maailmaa.  “Olen etuoikeutetussa asemassa, kun saan työskennellä kahden erittäin kokeneen ITF Taekwon-Don mestarin rinnalla, jotka ovat paitsi omistautuneet pitkäaikaisesti Taekwon-Dolle, myös omaavat kattavan ammattitaidon kriisinhallinnassa, voimankäytössä, de-eskalaatiossa ja käytännön itsepuolustuksessa”, mestari Allinniemi kertoo. Taekwon-Do Akatemia onnittelee lämpimästi mestari Allinniemeä ja toivottaa menestystä tulevaan kehittämistyöhön. Työn hedelmiä nähdään varmasti tulevaisuudessa myös Taekwon-Do Akatemian leireillä. Lähde: Suomen ITF Taekwon-Do Kuva: Ari Kairala / Taekwon-Do Akatemia & Suomen ITF Taekwon-Do

Lue lisää

Akatemia Open -kilpailut Oulussa 14.3.2026

09.02.2026 klo 16:20

Taekwon-Do Akatemia ja Suomen ITF Taekwon-Do (SITF) järjestävät mustien vöiden Black Belt Cup -osakilpailun 1/2026 sekä Diesel Cupin ja värivöiden kilpailut Oulussa 14.3.2026. Kilpailupaikkana on Rajakylän yläkoulun sali Ruiskukkatie 4-6, 90580 Oulu. Kilpailuissa on sarjat sekä lapsille että aikuisille kaikissa SITF:n kilpailusääntöjen mukaisissa ikä- ja vyöarvoluokissa yli 45-vuotiaiden sarjoihin saakka. Lisäksi kilpaillaan näytösottelussa ja joukkueliikesarjoissa värivöille ja mustille vöille. Mikäli joukkuelajissa on vain yksi joukkue, suoritus tehdään näytösluontoisesti. Kilpailussa järjestetään myös avoimet ottelusarjat aikuisille (2. gup–6. Dan) ja junioreille (2. gup–3. Dan), mikäli sarjoihin tulee vähintään 4 osallistujaa ja sarjan kokoonpano ei ole identtinen minkään painoluokkasarjan kanssa. Ensimmäistä kertaa mukana kilpailuissa uutena lajina on salamapotkukilpailu, jossa kilpaillaan potkunopeudesta ja -tarkkuudesta. Taekwon-Do Akatemian harrastajat ilmoittautuvat myClubin kautta viimeistään 3.3.2026. Muiden seurojen ilmoittautumiset tehdään seuroittain 7.3.2026 klo 23:59 mennessä Kihapp-järjestelmään. Ilmoittautumislinkki on toimitettu seuroille sähköpostitse. Mikäli vastaat seuran ilmoittautumisista, mutta et ole saanut linkkiä, ota yhteyttä kilpailuvastaavaan: krista.makinen@taekwon-do.fi. Lisenssi- ja vakuutusasiat tulee hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen ilmoittautumista. Jälki-ilmoittautumisia ei oteta vastaan. Kilpailukutsu Julkinen Kihapp-sivu Kilpailijat Kilpailuihin voivat osallistua kaikki Suomen ITF Taekwon-Do ry:n jäsenseurojen jäsenet, joilla on SITF:n Liittolisenssi ja vakuutus, joka kattaa kilpailemisen. Kilpailijan valmentajan asuna tulee olla verryttelyasu ja ainoastaan valmentaja saa lähestyä tuomaripöytää. Valmentajalla tulee olla varusteena pyyhe. Kilpailusäännöt ja sarjat Kilpailuissa käytetään ITF:n ja Suomen ITF Taekwon-Do ry:n kilpailusääntöjä ja -sarjoja: http://www.taekwon-do.fi/kilpailusaannot. Erikoistekniikoiden ja voimamurskauksen osalta aloituskorkeudet ja -lautamäärät löytyvät Kihappista kilpailun etusivulta. Joukkueliikesarjakilpailu käydään kahdessa eri sarjassa: 9–1 gup ja 1–6.Dan. Joukkueessa voi olla keskenään eri ikäisiä ja eri sukupuolta olevia harrastajia (sarjassa 9-1 gup 3 jäsentä + 1 mahdollinen varajäsen; sarjassa 1.-6. Dan 3-5 jäsentä + 1 mahdollinen varajäsen). Värivöiden joukkueliikesarjassa suoritetaan yksi omavalintainen liikesarja. Mustien vöiden joukkueliikesarjassa suoritetaan yksi omavalintainen liikesarja (väliltä Chon-Ji – Choong-Moo) sekä yksi arvottu liikesarja (Kwang-Gae, Po-Eun tai Ge-Baek). Salamapotkukilpailussa testataan nopeutta ja tarkkuutta! Kilpailijat suorittavat salamapotkut vuorotellen 45 sekuntia kestävässä suorituksessa. Tavoitteena on potkaista potkumaaliin kiinnitettyjä Blazepod-valokennoja mahdollisimman monta kertaa annetun ajan puitteissa. Valokennoja on kolmella eri korkeudella, ja niihin syttyy valo yksi kenno kerrallaan. Valo kertoo, mihin kennoon kilpailijan tulee potkaista seuraavaksi. Eniten osumia 45 sekunnissa kerännyt kilpailija voittaa. Tasatilanteessa voittaja ratkaistaan uusintakierroksella. Salamapotkukilpailussa noudatetaan samoja ikä- ja vyöarvosarjoja kuin ottelussa (ei paino- ja pituussarjoja). Kilpailijalla tulee olla yllään dobokin lisäksi ottelun jalkasuoja vähintään potkujalassa (saa olla myös tukijalassa kilpailijan niin halutessa). Kilpailumaksut Kilpailumaksuista lähetetään seuroille laskut viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeisistä sarjamuutoksista veloitetaan kilpailumaksun suuruinen sarjanmuutosmaksu. Ottelussa sarjan voi vaihtaa muutosmaksulla toiseen, mikäli kilpailija ei punnituksessa mahdu ilmoitettuun painosarjaan. Sama koskee pituuden mukaan jaettuja sarjoja. Sarjanmuutosmaksu laskutetaan seuralta jälkikäteen. Kilpailijan poistamisen lajista voi kuitenkin tehdä ilman maksua. Kilpailijaa ei voida lisätä uutena kilpailijana lajiin. Kilpailumaksut Mustat vyöt iästä riippumatta, 35 € Aikuiset värivyöt, 35 € Juniori-ikäiset värivyöt (17 ikävuoteen asti), 25 € Joukkueliikesarjoista ei erillistä maksua Punnitus, pituusmittaus ja sisäänkirjautuminen Kilpailun punnitus, pituusmittaus ja sisäänkirjautuminen järjestetään kilpailupaikalla kilpailupäivän aamuna alkaen klo 9:15. Juniorikilpailijoilla on pituusmittaus ottelu- ja erikoistekniikka sarjoihin. Seuroja pyydetään ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittamaan juniorikilpailijoiden pituuden lisäksi myös painon, jotta mahdollisien pituussarjojen yhdistämistarpeiden tullessa, voidaan tarkastella myös kilpailijan painoa. Iltapäivällä kilpailut aloittaville järjestetään vielä myöhäisempi rekisteröitymis- ja punnitusmahdollisuus päivän aikana noin kello 13. Tarkka aika ilmoitetaan ilmoittautumisen päätyttyä ja kisa-aikataulun valmistuttua. Tuomarit Tuomariksi haluavien tulee olla suorittanut tuomarikurssi ja ilmoittautumiset tehdään seuroittain Kihapp-järjestelmään 7.3. mennessä. Mikäli tuomari osallistuu myös kilpailijan roolissa kisoihin, hän voi osallistua korkeintaan yhteen kilpailusarjaan. Tuomareille tarjotaan mm. lounas, kahvit ja virvoitusjuomia. Seuroja muistutetaan liiton sääntöjenmukaisesta tuomarikiintiöstä. Kahvio Kisapaikalla on myös järjestävän seuran puolesta kahvio, jossa on tarjolla pientä suolaista, vähän makeaa, kahvia, teetä ja virvoitusjuomia. Maksuvaihtoehtoina kahviossa käyvät käteinen, kortti ja MobilePay. Online-palvelu Kilpailun tuloksia ja etenemistä voi seurata julkiselta Kihapp-sivulta: https://www.kihapp.com/tournaments/23472-akatemia-open-2026-black-belt-cup-1-2026 Aikataulu ja alustava kilpailujärjestys Perjantai 7.3.23:59 Viimeinen ilmoittautumispäivä kilpailijoille ja tuomareille Lauantai 14.3.9:15–10:00 Sisäänkirjautuminen, punnitus ja pituusmittaus10:00–10:20 Tuomari- ja valmentajapalaverit10:30 Kilpailut alkavatn. klo 18:00 Kilpailut päättyvät Tämä aikataulu on vain suuntaa antava ja virallinen kilpailujärjestys julkaistaan Kihappissa ilmoittautumisen päätyttyä. Lisätiedot Kilpailukutsu PDF-muodossa Kilpailun järjestäjä:Taekwon-Do Akatemia, info@tkd-akatemia.fi SITF:n kilpailuvastaava:Krista Mäkinen, krista.makinen@taekwon-do.fi SITF:n tuomarivastaava:Henri Savilampi, henri.savilampi@taekwon-do.fi

Lue lisää

Uusia Dan-arvoja mustan vyön kokeesta 13.12.2025!

31.12.2025 klo 11:07

Taekwon-Do Akatemia järjesti Oulussa lauantaina 13.12.2025 mustan vyön kokeet 1.–6. danin mustaa vyötä tavoitteleville. Vyökokeen graduoi mestari Mikko Allinniemi, 8. Dan, apunaan komentajana Antti Kukkonen, 5. Dan, ja arvostelupaneelissa Karim Khanji, 5. Dan, Joni Kokko, 5. Dan, Milla Suorsa, 4. Dan, ja Henri Savilampi, 4. Dan. Kokeeseen osallistui kokelaita seitsemästä eri seurasta ympäri Suomea, ja uusia mustan vyön arvoja suoritettiin kaikkiaan 11 kappaletta. Taekwon-Do Akatemiaan saatiin kokeen myötä kaksi uutta opettaja- eli sabum-arvoa, kun Ninna Korteslahti ja Eerika Leppänen saavuttivat 4. Danin vyöarvon. Lisäksi Viivi Tuohimaa saavutti 3. Danin ja Jenna Lehtosaari 2. Danin vyöarvon. Taekwon-Do Akatemia onnittelee lämpimästi kaikkia uuden vyöarvon suorittaneita!Tulokset 6. DanInka Khanji (Helsingin yliopiston Taekwon-Do) 4. DanKonsta Koivisto (Helsingin yliopiston Taekwon-Do)Ninna Korteslahti (Taekwon-Do Akatemia)Eerika Leppänen (Taekwon-Do Akatemia) 3. DanViivi Tuohimaa (Taekwon-Do Akatemia)Leevi Kuutti (Rasbudo Hangö) 2. DanJanita Lehti (Itä-Suomen yliopiston Taekwon-Do Joensuu)Jenna Lehtosaari (Taekwon-Do Akatemia) 1. DanErik Brücken (Helsingin yliopiston Taekwon-Do)Sivert Syrstadeng (Turun ITF Taekwon-Do)Nico Leppäaho (Jyväskylän ITF Taekwon-Do)

Lue lisää

Tervetuloa Oulun syysleirille 1.-2.11.2025

12.10.2025 klo 12:57

Taekwon-Do Akatemia järjestää perinteisen syysleirin Oulussa 1.-2.11.2025. Leiri on avoin kaikille Suomen ITF Taekwon-Do ry:n jäsenseurojen harrastajille aina valkoisista mustiin vöihin. Leirin opettajana toimii Taekwon-Do Akatemian päävalmentaja, mestari Mikko Allinniemi, 8. Dan, apunaan Taekwon-Do Akatemian opettajia ja apuopettajia. Leiripaikkana toimii Rajakylän koulun liikuntasali osoitteessa Ruiskukkatie 4-6, 90580 Oulu. Oletko osallistumassa leirille ensimmäistä kertaa? Yleistä tietoa leireistä löydät osoitteesta https://tkd-akatemia.fi/harjoitusleirit. AIKATAULU Perjantai 18:30–19:30 Tatamitalkoot Äimäkujan salilla (Äimäkuja 6, Oulu) Lauantai 9:30–10:00 Tatamien ja leiripaikan kasaustalkoot Rajakylän koululla10:00–10:30 Sisäänkirjoittautuminen (ennakkoilmoittautuneet) ja ilmoittautuminen (jälki-ilmoittautujat)10:30–12:00 Harjoitus 1: Lämmittely, herättely, otteluliike ja perustekniikka12:00–13:30 Ryhmäkuvaus ja lounastauko13:30–14:20 Teorialuento: Taekwon-Do-tekniikoiden nimeäminen ja sanaston harjoittelu14:30–16:00 Harjoitus 2: Näyttävät potkut hypyllä ja ilman potkumaaleihin ja murskauslautoihin16:00–16:30 Infotilaisuus: Avoimet World Cup 2026 -kilpailut Espanjassa / Välipalatauko16:30–18:00 Harjoitus 3: Itsepuolustus ja ketteryysn. 19:30 Mustien vöiden ja opettajien illallinen Oulun keskustassa Sunnuntai 9:30–10:00 Sisäänkirjautuminen (vain sunnuntaina saapuneet)10:00–11:30 Harjoitus 4: Lämmittely, matalan kynnyksen otteluharjoittelu (sis. pariharjoittelua ja muutamia ottelueriä)11:30–13:00 Lounastauko13:00–14:30 Harjoitus 5: Liikesarjat ja perustekniikat14:30–15:00 Välipalatauko15:00–16:00 Harjoitus 6: Liikkuvuusharjoittelu – näin harjoittelet liikkuvuutta voidaksesi suorittaa näyttäviä potkuja16:00–16:30 Leiripaikan siivous (kaikki leiriläiset osallistuvat)16:30–17:30 Tatamitalkoot Äimäkujan salilla Ajantasaiset aikataulut, lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät leirikutsusta: --> LEIRIKUTSU <--

Lue lisää

Seuraa MM-kilpailuja Kroatiassa 7.-12.10.

23.09.2025 klo 21:17

ITF Taekwon-Don MM-kilpailut järjestetään 7.-12.10.2025 Porecissa, Kroatiassa. Suomen maajoukkuetta kilpailuissa edustaa Taekwon-Do Akatemiasta neljä urheilijaa. Alle alhaalta löydät tarkemmat aikataulu sekä linkit livestreameihin jokaisesta sarjasta.   Jaakko Lankila, pojat Voimamurskaus: torstai 9.10. kehä 2 klo 9:30-12:30 - Youtube 1. Dan liikesarjat: perjantai 10.10. kehä 7 klo 9:30-12:29 - Youtube   Jeremias Kellokumpu, miehet Erikoistekniikat: keskiviikko 8.10. kehä 9 klo 10:00-13:46 - Youtube   Leevi Ulvinen, miehet Ottelu 69-75kg: perjantai 10.10. kehä 8 klo 17:05-19:43 - Youtube   Lotta Keränen, naiset Joukkuevoimamurskaus: lauantai 11.10. kehä 2 klo 11:51-12:56 - Youtube   Aikuisten kilpailuiden tuloksia voi seurata tästä linkistä: ITF Taekwon-Do World Championships 2025 Junioreiden kilpailujen tuloksia voi seurata tästä linkistä: ITF Taekwon-Do Junior Championships 2025 Pre-junioreiden kilpailujen tuloksia voi seurata tästä linkistä: ITF Taekwon-Do Pre-Junior World Championships 2025   Seuraa kisatiedotusta somessa ja liiton nettisivuilla! Taekwon-Do Akatemia: Instagram, Facebook Suomen ITF Taekwon-Do: taekwon-do.fi, Instagram, Facebook Suomen ITF Taekwon-Don maajoukkue: Instagram 

Lue lisää

Alueelliset leiripäivät Vaalassa ja Pyhännällä

22.09.2025 klo 16:41

Kauden ensimmäiset alueelliset leiripäivät järjestettiin 23.8. Vaalassa sekä 24.8. Pyhännällä. Leiripäivillä käytiin läpi mm. ottelun saloja, liikkumisen ja pariharjoittelun muodossa. Pyhännällä syvennyttiin myös perustekniikkaan ja liikesarjoihin keskittyen asentoihin sekä voiman teoriaan kun taas Vaalassa keskitytiin itsepuolustuksen harjoittelemiseen. Molempien leiripäivien viimeisessä harjoituksessa halukkaat kokelaat pääsivät kokeilemaan Taekwon-Doa ohajatusti muun treeniporukan mukana.---- Alueellisia treenipäiviä tullaan jatkossa järjestämään ympäri Taekwon-Do Akatemian toiminta-aluetta, joten pysy kuulolla tulevista treenipäivistä!   

Lue lisää

Uusi kausi alkaa! Löydä kurssisi ja ilmoittaudu mukaan

26.07.2025 klo 11:31

Uusi Taekwon-Do-kausi alkaa seuran koko toiminta-alueella lähiviikkoina! Tervetuloa aloittamaan uusi harrastus tai jatkamaan jo tutuksi tullutta lajia. Taekwon-Do Akatemian harjoitusryhmät järjestetään useimmilla paikkakunnilla yhteistyössä paikallisten kansalaisopistojen kanssa. ALOITA TAEKWON-DO Kaikki kurssit Harjoituspaikkakunnat kaudella 2025-2026:Haapavesi - Ii - Kajaani - Kempele - Kiiminki - Kuusamo - Muhos - Oulu - Pudasjärvi - Pyhäntä - Ruukki - Utajärvi - Vaala

Lue lisää

Kesäkauden treenit - 2.6. alkaen

27.05.2025 klo 11:50

Taekwon-Do Akatemia järjestää kesäkursseja Äimäkujan salilla sekä yhteistyössä Vuolteen Opiston ja Kempele-Opiston kanssa. Kurssien ajankohdat ja ilmoittautumisohjeet löydät alla olevista linkeistä. KEMPELE Kuntokamppailu yli 7-vuotiaille Taekwon-Don kesäjatkokurssi junioreille Taekwon-Don leiripäivä junioreille Taekwon-Don tutustumistreeni 8-14 -vuotiaille Taekwon-Don tutustumistreeni yli 15-vuotiaille OULU (Äimäkujan sali) - ilmoittautuminen myClubin kautta viikoittain: Ohjatut harjoitukset kiertävällä vetäjällä Oheisharjoittelu - Heinäpään urheilukentän heittopaikat (säävaraus) / Äimäkujan sali OULU (Vuole-Talo) Tutustu Taekwon-Doon Seikkailu- ja kamppailukurssi 3–4-vuotiaille Seikkailu- ja kamppailukurssi 7–12-vuotiaille OULU (Ritaharju)Seikkailu- ja kamppailukurssi 4–6-vuotiaille Taekwon-Don jatkokurssi alle 16-vuotiaille  Taekwon-Don jatkokurssi yli 16-vuotiaille  RUUKKI Kuntokamppailu yli 7-vuotiaille lapsille ja nuorille Taekwon-Don jatkokurssin kesäharjoitukset Lisäksi tarjolla on myös vapaita harjoitusvuoroja Kajaanissa, Muhoksella sekä Äimäkujan salilla. KAJAANI Vapaa vuoro torstaisin klo 19:30-21:00 MUHOS Vapaa vuoro torstaisin klo 17:30-19:00 OULU (Äimäkujan sali) Vapaa vuoro tiistaisin klo 17.00-18.30 Vapaa vuoro keskiviikkoisin klo 18.00-19.30  - (sateella sali on varattu oheisharjoittelulle) Vapaa vuoro perjantaisin klo 17:00-18:30 Vapaa harjoitusvuoro sinun paikkakunnallesi kesän ajaksi? Etsimme Oulun ulkopuolisilta paikkakunnilla kiinnostuneita vastuuaikuisia järjestämään ja hoitamaan kesälle harjoitusvuoroja. Seura tukee näiden vuorojen järjestämisessä. Vuorot voivat olla vapaavuoroja tai ohjattuja vuoroja sopimuksen mukaan. Ota yhteyttä Henriin (henri.savilampi@tkd-akatemia.fi) mikäli sinulla on kiinnostusta alkaa vastuuaikuiseksi tai tiedät jonkun joka saattaisi olla halukas tällaiseen rooliin.

Lue lisää

Uusia Dan-arvoja mustan vyön kokeesta 24.5.2025!

26.05.2025 klo 09:52

Taekwon-Do Akatemia järjesti mustan vyön kokeet lauantaina 24.5.2025 Oulussa. Kokeeseen osallistui viisi kokelasta neljästä eri seurasta ympäri Suomea. Kokeen arvosteli mestari Mikko Allinniemi, 8. Dan, avustajinaan Antti Kukkonen, 5. Dan, ja Milla Suorsa, 4. Dan sekä sihteerinä Viivi Tuohimaa 2. Dan. Uusia vyöarvoja Taekwon-Do Akatemiaan suorittivat: Tatu Ollanketo, 3. Dan Lisäksi kokeessa onnistuivat: Ari Suorsa, 4. Dan, Jyväskylän ITF Taekwon-Do Teemu Autio, 3. Dan, Itä-Suomen yliopiston Taekwon-Do Kuopio Tiia-Maria Hallikas, 1. Dan, Jyväskylän ITF Taekwon-Do Noora Isomäki, 1. Dan, Helsingin yliopiston Taekwon-Do Onnittelut kaikille uusista vyöarvoista! Kuva: Viivi Tuohimaa

Lue lisää

Leevi Ulviselle pronssia 69-75kg ottelusarjasta, EM-kilpailuista, Sarajevosta!

29.04.2025 klo 13:57

Taekwon-don Euroopan-mestaruuskilpailuilut järjestettiin menneellä viikolla, 24.–27.4.2025 Sarajevossa, Bosnia ja Hertsegovinassa. Taekwon-Do Akatemiasta maajoukkueessa oli mukana viisi kilpailijaa, Jeremias Kellokumpu, Satu Kokko, Jaakko Lankila, Viivi Tuohimaa ja Leevi Ulvinen sekä yksi valmentaja, Ismo Mäkinen. Mukana oli myös läjäpäin kannattajia jotka auttoivat kannustamaan urheilijoita kisakehien laidalla. Leevi Ulvinen otteli itsensä pronssille miesten 69-75 kg ottelusarjassa. Onnittelut Leeville toisesta henkilökohtaisesta arvokisamitalista!Kokonaisuudessaa Suomalaisille tuli mitalleja yhteensä 7 kpl, 2 kultaa, 4 hopeaa ja 1 pronssi.Tarkemmin kilpailuista ja suorituksista pääset lukemaan liiton lehdistötiedotteesta: Lehdistötiedote: Taekwon-don EM-kilpailuista mitaleja Suomeen – Kalle Kiviojalle seitsemäs EM-kulta

Lue lisää

Seuraa EM-kilpailuja Bosnia ja Hertsegovinassa 24.–27.4.

21.04.2025 klo 20:12

ITF Taekwon-Don EM-kilpailut järjestetään 24.–27.4.2025 Sarajevossa, Bosnia ja Hertsegovinassa. Suomen maajoukkuetta kilpailuissa edustaa Taekwon-Do Akatemiasta viisi urheilijaa. Alla näet tarkemman aikataulun sekä linkit livestreamiin jokaisesta sarjasta.Huomioi, että kellonajat ovat Suomen aikaa ja että aikataulut saattavat vielä muuttua. Youtubesta löytyy jokaiselle päivälle ja kehälle kaksi striimiä: erillinen aamupäivän ja iltapäivän striimi.    Jaakko Lankila, pojat Voimamurskaus: torstai 24.4. kehä 6 klo 11:00 1. Dan liikesarjat: lauantai 26.4. kehä 5 klo 10:00   Jeremias Kellokumpu, miehet Erikoistekniikat: perjantai 25.4. kehä 6. klo 15:58   Leevi Ulvinen, miehet:  Ottelu 69-75 kg: lauantai 26.4. kehä 2 klo 14:40   Satu Kokko, naiset 4.-6. Dan liikesarjat: torstai 24.4. kehä 1 klo 11:53 Joukkueliikesarjat: sunnuntai 27.4. kehä 1 klo 10:00    Viivi Tuohimaa, naiset 2. Dan liikesarjat: torstai 24.4. kehä 4 klo 12:48 Joukkueliikesarjat: sunnuntai 27.4. kehä 1 klo 10:00   Aikuisten kilpailuiden tuloksia voi seurata tästä linkistä: 39th AETF European Taekwon-Do Championships 2025 Junioreiden kilpailujen tuloksia voi seurata tästä linkistä: 30th AETF Junior European Taekwon-Do Championships 2025 Pre-junioreiden kilpailujen tuloksia voi seurata tästä linkistä: 2nd AETF Pre-Junior European Taekwon-Do Championships 2025   Seuraa kisatiedotusta somessa ja liiton nettisivuilla! Taekwon-Do Akatemia: Instagram, Facebook Suomen ITF Taekwon-Do: taekwon-do.fi, Instagram, Facebook Suomen ITF Taekwon-Don maajoukkue: Instagram 

Lue lisää

Taekwon-Do Akatemian syysleiri Oulussa 16.-17.11.2024

27.10.2024 klo 13:46

Taekwon-Do Akatemia järjestää perinteisen syysleirin Oulussa 16.-17.11.2024. Leiri on avoin kaikille Suomen ITF Taekwon-Do ry:n jäsenseurojen harrastajille aina valkoisista mustiin vöihin. Leirin opettajina toimivat Taekwon-Do Akatemian päävalmentaja, mestari Mikko Allinniemi, 8. Dan, apunaan Taekwon-Do Akatemian opettajia ja apuopettajia. Tänä vuonna syysleirin teemana on Taekwon-Don eri osa-alueet potkujen kautta lähestyen. Leiripaikkana toimii Rajakylän koulun liikuntasali osoitteessa Ruiskukkatie 4-6, 90580 Oulu. Aikataulut, lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät leirikutsusta: --> LEIRIKUTSU <-- Kiinnostaako osallistuminen leirille ensimmäistä kertaa? Yleistä tietoa leireistä löydät osoitteesta https://tkd-akatemia.fi/harjoitusleirit. 

Lue lisää

Uusi kausi alkaa! Löydä kurssisi ja ilmoittaudu mukaan

21.08.2024 klo 17:20

Uusi Taekwon-Do-kausi alkaa seuran koko toiminta-alueella lähiviikkoina! Tervetuloa aloittamaan uusi harrastus tai jatkamaan jo tutuksi tullutta lajia. Taekwon-Do Akatemian harjoitusryhmät järjestetään useimmilla paikkakunnilla yhteistyössä paikallisten kansalaisopistojen kanssa. ALOITA TAEKWON-DO Kaikki kurssit Kuntokamppailu Oulussa Harjoituspaikkakunnat kaudella 2024-2025:Haapavesi - Ii - Kajaani - Kempele - Kiiminki - Kipinä - Kuusamo - Muhos - Oulu - Posio - Pudasjärvi - Pyhäntä - Ruukki - Utajärvi - Vaala

Lue lisää

Suomen ITF Taekwon-Don suurleiri Vuokatissa 14.-16.6.2024!

23.05.2024 klo 19:48

Hyvä Taekwon-Do-harrastaja, Minulla on ilo ja kunnia kutsua sinut perinteiselle Suomen ITF Taekwon-Don suurleirille Holiday Club Katinkultaan, Vuokattiin, pe–su 14.–16.6.2024. Leirin järjestää Taekwon-Do Akatemia yhdessä Suomen ITF Taekwon-Don kanssa. Suurleiri on vuosittain järjestettävä tapahtuma, joka kokoaa harrastajat ympäri Suomen nauttimaan kesästä, yhdessäolosta ja Taekwon-Dosta viikkoa ennen juhannusta! Leiri on avoin kaikille lisenssin maksaneille SITF:n jäsenseurojen jäsenille valkoisista mustiin vöihin. Leirin ohjelmassa on toimintaa sisällä ja ulkona (säävaraus), sekä Taekwon-Doa että muuta mukavaa. Suurleirille kannattaakin tulla koko perheen kanssa, sillä Katinkullassa ja Vuokatissa riittää tekemistä myös niille, jotka eivät osallistu Taekwon-Do-harjoituksiin. Tästä ohjelmaa perheen kesälomalle leiriviikonlopun ajaksi – tai vaikka koko viikoksi! Leirille on ilmoittautunut jo yli 80 Taekwon-Do-harrastajaa valkoisesta vyöstä mustaan vyöhön, lapsista aikuisiin! Luvassa on siis takuuvarmasti yksi vuoden ikimuistoisimmista kohokohdista Taekwon-Don parissa. Tästä et halua jäädä paitsi! Varaa siis 14.–16.6. kesäkalenteriisi ja ilmoittaudu mukaan 31.5. mennessä! Lisätietoa leiristä sekä sen ohjelmasta ja opettajista sekä virallisen leiripaidan tilaus löytyy Taekwon-Do Akatemian harrastajille myClubin leiritapahtumasta, jonka kautta myös ilmoittautuminen tapahtuu. Muiden seurojen harrastajat ilmoittautuvat oman seuransa ilmoittautumisvastaavan kautta. Muista myös lukea virallinen leirisivu, jossa on aina ajantasaisin tieto leiristä. Mikäli leiristä herää kysyttävää, vastaan mielelläni kysymyksiisi sähköpostitse: henri.savilampi@tkd-akatemia.fi. Lämpimästi tervetuloa! Henri Savilampi, puheenjohtajaTaekwon-Do Akatemia

Lue lisää

Perinteinen kevätleiri järjestetään Oulussa 6.-7.4.2024

18.03.2024 klo 16:21

Taekwon-Do Akatemia järjestää perinteisen kevätleirin Oulussa 6.-7.4.2024. Leiri on avoin kaikille Suomen ITF Taekwon-Do ry:n jäsenseurojen harrastajille aina valkoisista mustiin vöihin. Leirin opettajina toimivat Taekwon-Do Akatemian päävalmentaja, mestari Mikko Allinniemi, 7. Dan, sekä moninkertainen EM- ja MM-mitalisti Jari Ramberg, 4. Dan, apunaan Taekwon-Do Akatemian opettajia ja apuopettajia. Tänä vuonna kevätleirin teemana on turvallinen matalan kynnyksen ottelu- ja itsepuolustusharjoittelu. Leiripaikkana toimii Rajakylän koulun liikuntasali osoitteessa Ruiskukkatie 4-6, 90580 Oulu. Oletko osallistumassa leirille ensimmäistä kertaa? Yleistä tietoa leireistä löydät osoitteesta https://tkd-akatemia.fi/harjoitusleirit. Taekwon-Do Akatemian harrastajien ennakkoilmoittautuminen leirille tapahtuu seuran myClub-jäsenpalvelun kautta. Muiden seurojen harrastajat ilmoittautuvat oman seuransa kautta SITF:n ilmoittautumisjärjestelmään. Ennakkoilmoittautuminen päättyy su 31.3. klo 23:59. Leiripaikalla on myös mahdollista ilmoittautua, mutta ennakkoilmoittautumalla saat edullisemman leirimaksun, joudutat jonoja sisäänkirjautumisessa sekä autat leirin suunnittelussa. Tarkemmat tiedot löydät leirikutsusta myClubissa: https://tkd-akatemia.myclub.fi/flow/events/6782317 Aikataulu Perjantai 18:00 - 19:00 Tatamitalkoot Äimäkujan salilla (Äimäkuja 6, Oulu) Lauantai 9:00 - 9:30 Tatamien ja leiripaikan kasaustalkoot Rajakylässä9:45 - 10:15 Sisäänkirjautuminen (myös ennakkoilmoittautuneet)10:30 - 11:30 Harjoitus 1: Lämmittely, herättely, taktinen liikkuminen ottelussa ja itsepuolustuksessaRyhmäkuvaus ja lounastauko13:30 - 14:30 Taekwon-Do-luento14:30 - 16:00 Harjoitus 2: Ottelu / Itsepuolustus (jako vyöarvoittain paikan päällä osallistujien vyöarvojakauman mukaan)Tauko 30 min16:30 - 18:00 Harjoitus 3: Itsepuolustus / Ottelu (jako vyöarvoittain paikan päällä osallistujien vyöarvojakauman mukaan)n. 19:30 - Mustien vöiden ja opettajien illallinen Oulun keskustassa Sunnuntai 9:30 - 10:00 Sisäänkirjautuminen (sunnuntaina saapuneet)10:00 - 11:30 Harjoitus 4: Lämmittely, ottelu (jako vyöarvoittain paikan päällä osallistujien vyöarvojakauman mukaan)Lounastauko13:00 - 14:00 Harjoitus 5: Ottelueriä (jako vyöarvoittain paikan päällä osallistujien vyöarvojakauman mukaan)Tauko 30 min14:30 - 16:00 Harjoitus 6: Jäähdyttelevä potkutreeni16:00 - 16:30 Leiripaikan siivous (kaikki leiriläiset osallistuvat)17:30 - 18:30 Tatamitalkoot Äimäkujan salilla

Lue lisää

Akatemia Open -kilpailut Oulussa 20.1.2024

02.01.2024 klo 20:03

Taekwon-Do Akatemia ja Suomen ITF Taekwon-Do (SITF) järjestävät mustien vöiden Black Belt Cup -osakilpailun 1/2024 sekä Diesel Cupin ja värivöiden kilpailut Oulussa 20.1.2024. Kilpailupaikkana on Hiukkavaaran koulu osoitteessa Tahtimarssi 3, 90670 Oulu. Kilpailuissa on sarjat sekä lapsille että aikuisille kaikissa SITF:n kilpailusääntöjen mukaisissa ikä- ja vyöarvoluokissa yli 45-vuotiaiden sarjoihin saakka. Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantai 12.1.2024. Ilmoittautuminen suoritetaan seuroittain Kihapp-järjestelmään. Huomaattehan, että 1.1. alkavan lisenssikauden osaltalisenssi- ja vakuutusasiat tulee hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen ilmoittautumista. Jälki-ilmoittautumisia ei oteta vastaan. Akatemia Open on myös hyvä valmistelukisa ennen Jyväskylässä kaksi viikkoa myöhemmin kilpailtavia SM- ja HelmiCup-kisoja. Tarkemmat tiedot käyvät ilmi kilpailukutsusta (PDF). Erikoistekniikoiden aloituskorkeudet ja voimamurskauksen aloituslautamäärät löytyvät erillisestä liitteestä. Kilpailun tuloksia ja etenemistä voi seurata julkiselta Kihapp-sivulta: https://www.kihapp.com/tournaments/12848-akatemia-open-2024-black-belt-cup-1-2024 Tervetuloa Ouluun!

Lue lisää

Uusia Dan-arvoja mustan vyön kokeesta 16.12.2023!

02.01.2024 klo 20:01

Taekwon-Do Akatemia järjesti mustan vyön kokeet lauantaina 16.12.2023 Oulussa. Kokeeseen osallistui kuusi kokelasta neljästä eri seurasta ympäri Suomea. Kokeen arvosteli mestari Mikko Allinniemi, 7. Dan, avustajinaan Antti Kukkonen, 5. Dan, ja Joni Kokko, 4. Dan. Uusia vyöarvoja Taekwon-Do Akatemiaan suorittivat: Lotta Keränen, 3. Dan Riku Karjalainen, 1. Dan Lisäksi kokeessa onnistuivat: Henrik Enqvist, 4. Dan, Hosin Sul Taekwon-Do Simo Mölsä, 3. Dan, Itä-Suomen yliopiston Taekwon-Do Joensuu Veera Kilpala, 1. Dan, Jyväskylän ITF Taekwon-Do Toivo Peltola, 1. Dan, Jyväskylän ITF Taekwon-Do Onnittelut kaikille uusista vyöarvoista! Kuva: Tatu Ollanketo

Lue lisää